Viikonlopun viinijuhlat


Lauantaina järjestettiin kolmatta kertaa Turun Kauppahallin Viini- ja Ruokajuhlat. Kauppahallissa työskentelevä kaverini vinkkasi juhlista hyvissä ajoin, sillä aiempina vuosina tapahtuma on ollut suosittu ja lippujen arveltiin menevän vauhdilla. Totta puhui ja liput loppuivatkin jo kolmessa tunnissa, mutta onneksi olimme kärkkäänä ja saimme juhliin liput. Mukaan liittyi vielä pari naapuria ja odotukset illalle olivat kovat.

Hyvien viinien lisäksi odotin tapahtumasta erityisesti sitä, että pääsen juttelemaan tuttujen kanssa, joita ei arkena ehdi näkemään. Monia tuttuja tulikin tavattua ja laseilla tuli kilisteltyä niin kuohuvalla, laadukkaalla Rieslingillä kuin italialaisella pienpanimo-oluella. 



Tapahtumassa maksutapana oli kolmen euron ruoka- ja viiniliput, joita myytiin useissa pisteissä eikä tarvinnut turhia jonotella, vaikka porukkaa riittikin. Kauppahallin Viini- ja Ruokajuhlissa tarjoiltiin lähes kaikkien halliyrittäjien toimesta mm. ostereita, kasvisruokia, meksikolaisia makuja, makeita herkkuja ja paljon muuta. Juhlien juomapuolesta vastasi viinien maahantuojia ja tarjolla oli kattava valikoima viinejä, shampanjaa ja ulkolaisia erikoisoluita. Olen alkanut pitää ostereista ja jälleen tuli maistettua ostereiden Rolls Roycea eli naturel osteria sekä chilillä maustettuja ostereita. Vahva suositus. 


Tällaisia juhlia saisi olla vuoden aikana enemmän ja nimenomaan Turussa. Olen varma, että kävijöitä riittäisi. Onneksi jo ihan pian, maaliskuun alussa, pidetään ensimmäiset Turku Craft Beer festarit Turun VPK-talolla, jonne minulla on muutama lippu tastingeineen arvottavana. Stay tuned!

Kommentit