Ostereita, mustekalaa ja laadukkaita viinejä



Turun Ruoka- ja Viinimessut on jälleen takanapäin ja ehdin viettämään vaimoni kanssa hääpäiväämme messuilla lähes koko lauantain. Tapahtuma oli todella antoisa ja nimenomaan ravintola- ja viiniosasto oli viime vuotta kattavampi. Ruokailijoita oli ajateltu, sillä pöytiä ja tuoleja oli alueella viime vuotta enemmän, vaikka vieläkin niitä saisi olla enemmän. 




Ruoka- ja viinifanaatikkona pitää todeta, että ruoat olivat erinomaisia ja tuttujen ravintoloitsijoiden bravuurit olivat niin hyviä, että olisi tehnyt mieli nuolla lautaset puhtaiksi. Vajaan kymmenen ravintolan ja viiniyrittäjän festivaaleilla pääsimme nauttimaan mm. Kari Aihisen Roster-ravintolan siika-annoksen, Kauppahallista tutun Kalaliike S.Wallinin osterit, toast skågenit ja Ravintola Gustavon mielettömän maukasta Pulpo y Menta -annosta. En voi tajuta, miten hyvää mustekala on. Jo kesällä Food and Wine festareilla poikani ihastui täysin grillattuun mustekalaan ja viimeistään nyt rakastuin itsekin annokseen. Kaikki annokset päivän aikana olivat herkullisia ja huolellisesti viimeisteltyjä. Ruoka ja viini on lähellä sydäntäni, joten on hienoa, että tällaisia messuja ja festareita on täällä Turussa. 




Viinejä tuli maisteltua monipuolisesti, sillä niitä oli mahdollista ostaa myös pienempinä maisteluannoksina. Erityisesti mieleen jäi  Chateau Carsin viinitilan Rouge de Carsin Suomi Finland 100 punaviini sekä valkkareista freesi uutuus Most Wanted Riesling.



Kehitysehdotuksena voisin ehdottaa muutamia juttuja, kuten  pidennetyt aukioloajat, sillä kello kuusi tuli aivan liian nopeasti. Viime vuoden oluttupaa ei tänä vuonna ollut ja mielestäni messuille kuuluisi pienpanimoiden oluet. Kahvidiggarina jäin myös kaipaamaan paikallisten kahvipaahtimoiden edustusta. Korviini osui sama toive myös naapuripöydästä ja vaimoni kanssa nyökkäiltiin merkitsevästi toisillemme, kun olimme juuri keskustelleet samasta asiasta. Täältä Turustakin löytyy helposti liikkuvat Kaffillari ja Turku Kahvilla, jotka olisi hyvin sopinut messuille sisään. 

Messujen jälkeen lähdimme jatkamaan hääpäiväämme Ravintola Mamiin, jossa nautimme jälleen erinomaiset ruoat ja viinit, joten päivä oli kokonaisuudessaan täydellinen. 



Messuliput saatu

Kommentit