Kanttarellikeitto feat. pekoni


kanttarellit kanttarellikeitto resepti

Saimme perjantai-illaksi kutsun ystävien mökille, jossa tarkoitus oli tehdä porukalla hyvää ruokaa ja viettää mukavaa aikaa yhdessä. Meidän kontollemme jäi alku- ja jälkiruoan teko. Pääruokana oli riistaa, joten päätin jatkaa hieman syksyistä teemaa tekemällä alkuruoaksi herkullisen kanttarellikeiton. Reseptin kanttarellikeittoon bongasin Helsingin Sanomien sivuilta. Olen vasta aikuisiällä alkanut nauttimaan sienien mausta ja oli mielekästä kokeilla ensimäistä kertaa sieniä keiton muodossa. Keittoa riitti alkupalan verran sopivasti seitsemälle aikuiselle, mutta sitä olisi voinut syödy kuppi tolkulla, niin hyvää se oli ja sai muiltakin erinomaisia kehuja. Valkoviiniä valitessa kannattaa pitää mielessä oma viinimaku ja ostaa sellaista, jonka loppu pullon voi nauttia keiton kanssa. Itselleni tarttui matkaan aina niin varma kuiva riesling.

kanttarellit kanttarellikeitto resepti

kanttarellit kanttarellikeitto resepti

Pekoninen Kanttarellikeitto
n. 6 henk.

2 l kanttarelleja
8 siivua kunnon pekonia
2 rkl voita
4 pientä salottisipulia
5 valkosipulinkynttä
1 l kasvislientä
1 dl kuivaa valkoviiniä
1 tl rosmariinia
2 dl kuohukermaa
suolaa
mustapippuria

Pilko sipuli ja pekonin siivut pieniksi kuutioiksi. Viipaloi valkosipuli ja pilko rosmariini pieneksi. Laita kattilaan pekonit ja paista, kunnes pekonit ovat rapeita. Nosta pekonit reikäkauhalla talouspaperin päälle valumaan myöhempää käyttöä varten ja jätä pekonirasva kattilaan. Lisää voi ja kuullota sipulit rasvassa läpikuultaviksi. Lisää kasvisliemi, valkoviini, sienet, rosmariini ja anna keiton pulputtaa 15 minuuttia välillä sekoittaen. Poista keitto liedeltä ja soseuta sauvasekoittimella. Kuumenna keitto uudelleen ja lisää joukkoon kerma. Jos keiton koostumus on liian paksua, voit lisätä hieman valkoviiniä. Mausta vielä suolalla ja mustapippurilla. Tarjoile keitto esimerkiksi kupista ja ripottele pekonikuutioita keiton päälle. Tähän sopii erinomaisesti valkosipuli-bruchettasiivu kylkeen. 

kanttarellit kanttarellikeitto resepti

Kommentit