Go Saimaa!

holiday club saimaa lappeenranta imatra

Vietimme viime viikolla rentouttavan kolmen päivän kylpyläloman upeassa Holiday Club Saimaassa. Imatran ja Lappeenrannan rajalla sijaitseva Holiday Club on aukaissut ovensa vuonna 2011. Vanhaan psykiatriseen mielisairaalaan rakennettu hotelli on kokonaisuutena valtava ja hienosti rakennettu vanhaa kunnioittaen. Alueella sijaitsee myös ränsistyneempiä vielä uusiokäyttöä odottavia rakennuksia, kuten entinen sotasairaala. 

holiday club saimaa lappeenranta imatra

Perheen pienimmälle tämä oli toinen kylpyläloma ja jos ennen ensimmäistä kertaa hän ei ollut pulikoinut ammetta isommissa vesissä, niin nyt on huidottu altaassa kuin altaassa. Meillä on molemmat pojat oikeita vesipetoja ja isompikin on alkanut tänä kesänä hyppimään korokkeista ja ponnuista hyvän uimataidon ansiosta. Sirkusteemaisen kylpylän, Cirque de Saimaan, hauskimmaksi paikaksi valittiinkin juuri pieni hyppyallas korokkeineen. Kylpylän erikoisuutena oli keskellä sijaitseva lava, jossa oli välillä disco vesisuihkuineen ja hittibiiseineen. Discojen välissä lasten oli hauskaa juosta ja liukua puolelta toiselle. Pienimpien allas oli kerrankin tarpeeksi matala, että taaperonkin uskalsi päästää siihen konttaamaan ja heilumaan ämpäreiden kanssa. Pikkualtaassa oli myös keinu, missä oli kiva heilutella pieneä varpaita veden pinnassa. Kylpylä oli todellakin lapsiperheille suunnattu ja lapsille oli jopa oma vain lapsille tarkoittettu iglusauna altaiden läheisyydessä.

holiday club saimaa lappeenranta imatra beemoo matkasänky

Ainoana kokonaisena päivänä aurinko helli meitä ja vietimmekin koko keskipäivän kattoterassilla padelia pelaillen ja aurinkoa ottaen. Koululainen löysi taas kavereita ja heillä oli kattoterassin ulko-altaalla erinomaiset pallopelit pystyssä. Ulkoallas oli erinomainen mataluutensa takia, kun tuollainen pienenpikin poika pystyi hyvin heittelemaan palloa kohti maalia. Vanhempi poika on kesän aikana käynyt tennistunneilla ja halusi varata terassilla sijainneen kentän meille tunniksi. Peli ei ollut tennis vaan sen sukulainen padel. Keskipäivän kuumuudessa saatiin totisesti hiki pintaan.

holiday club saimaa lappeenranta imatra

Olimme katsoneet etukäteen jo, että hotellissa on hirmuisesti aktiviteettejä, kuten oma jääkiekkokaukalo ja hieman jäi harmittamaan, ettei omia lätkäkamoja saatu mahtumaan autoon. Alueella on myös Angry Birds -puisto, joka on varmasti kaikkien lasten suosikki, mutta päätettiin jättää se väliin ajanpuutteen vuoksi.  Hotellialue on täynnä kaikkea kivaa, kuten mönkijä-ajelut, kiipeilypuisto, uimaranta, golf kentät ja paljon muuta. Kävimme toisena iltana keilaamassa, joka on aina yhtä kivaa. Keilaamisen jälkeen suuntasimme Imatran keskustaan syömään ja ihmettelemään Imatrankoskea. Remontin vuoksi Imatrankoski oli täysin tyhjillään, mutta vaikuttava näky silti.

holiday club saimaa lappeenranta imatra imatrankoski

Pojat ovat erityisen lahjakkaita automatkaajia, eikä tälläkään kertaa koko päivän kestäneen road tripin aikana takapenkiltä kyselty kertaakaan koska ollaan perillä. Päinvastoin, pienempi veteli sikeitä lähes koko matkan. Turusta Saimaalle on toki pitkä matka, mutta enpä olisi uskonut, että se voi sekoittaa myös vuorokausirytmin. Tästä "aikaerosta" kärsittiin sitten seuraavana yönä, kun taapero heräsi virkeänä neljän jälkeen uuteen päivään.
Paluumatkalla poikesimme vielä kauniissa Lappeenrannassa ja Vaalimaan rajalla näyttämässä rajatoimintaa koululaiselle.

Keilaus saatu Holiday Clubilta.

Kommentit