Behind the Scenes: Tom of Finland Movie


Sain kutsun Logomoon Behind the Scenes -näyttelyn bloggari-iltaan, jossa opin, että Turku on Suomen toiseksi suurin elokuvakaupunki. Behind the Scenes sukeltaa nimensä mukaisesti elokuvien kulisseihin ja tekovaiheeseen. Näyttely koostuu kahdesta osiosta: Tom of Finland Movie ja Tähtien Tekijät, joka kertoo suomalaisen elokuvan kultaisista vuosista. 



Odotimme vaimoni kanssa innolla, että pääsemme kuulemaan erityisesti Tom of Finland -elokuvan tekemisestä ja taustoista, sillä emme olleet ehtineet nähdä elokuvaa ennen näyttelyä. Pohdimme myös saammeko näyttelystä mitään irti tästä syystä, mutta kävikin päinvastoin. Illan päätteeksi, kun pojat oli saatu nukkumaan, oli aika katsoa mielenkiinnolla Tom of Finland elokuva. Minusta elokuvan katsominen näyttelyn jälkeen osoittautui erinomaiseksi järjestykseksi. Tuli takerruttua pieniinkin yksityiskohtiin, lavasteisiin ja taustamaisemiin ihan eri tavalla, kun näyttelyssä kuullut tarinat ja nähdyt kuvat, lavasteet ja rekvisiitat olivat tuoreessa muistissa. Elokuvassa on muuten yhdessä pääroolissa lapsuudenkaverini Lauri, joten elokuvan kuvauspaikkojen lisäksi myös näyttelijäkaartissa on paikallista verta.



Tom of Finland on ollut minulle aiemmin tuttu hahmo vain joistain postikorteista ja Finlaysonin tuotteista. Näyttelyssä kerrotaan myös Touko Laaksosen historiasta, enkä esimerkiksi tiennytkään, että Saana & Olli designerit asuvat juuri siinä talossa missä Touko on lapsuutensa viettänyt. Näyttely oli monipuolinen ja sen osana oli esimerkiksi elokuvasta Toukon Amerikan ajalta tuttu huone nahkalakanoineen. Oli mielenkiintoista kuulla, miten kaikki alkoi ja miten homma paisui niin suureksi.  Esillä oli myös iso seinä täynnä elokuvan eri tekovaiheista otettuja kuvia sekä elokuvassa käytettyjä asuja ja tavaroita.

Tähtien Tekijät -näyttely sukeltaa suomalaisen elokuvan historiaan ja esillä on niin vanhoista klassikkoelokuvista tuttuja pukuja kuin sen ajan maskeerajien työvälineitäkin. Aika erikoista välineistöä muuten!

Sormisyötävien jälkeen meille oli varattu aikaa nahkapajalle. Nahkapajalla meillä oli mahdollisuus tehdä nahasta esimerkiksi avaimenperiä, kaulapantoja tai rannekoruja. Itse tein helpolta näyttävän ruoska-avaimenperän, mikä osoittautuikin aika haastavaksi ja aikaa vieväksi. Selvisin siitä viimeisenä, mutta haittaako tuo. Lopputulos oli vaivan arvoinen. Saman tyylisiä avaimenperiä ja nahkakoruja myydää näyttelyn yhteydessä olevassa myymälässä, jossa on myynnissä myös runsaasti Tom of Finland -tuotteita.

Elokuvien ystävän must-see näyttely on esillä Logomossa vielä 13.8. asti.


Kommentit