1-vuotias

taapero perheblogi isäblogi isyysblogi
Kuva: Anna Nääppä

16.6.16 syntyi pieni poika perhettämme täydentämään. Odotus oli ollut pitkä, sillä synnytys lopulta käynnistettiin, kun vauvaa ei vaan kuulunut. Viimeiset viikot ennen pojan syntymää kuluivat hitaammin kuin mikään koskaan ja nyt onkin aivan hämmentynyt olo, miten nopeasti kokonainen vuosi on hujahtanut! Paljon onnea F! Rakas pieni poika ei ole enää vauva vaan taapero! Haluan kuitenkin kutsua häntä vauvaksi varmaan vielä teini-ikäisenäkin. 

Hän on jo niin iso, ymmärtää sanoja, yrittää keskustella, taputtaa ja on jo niin pitkä, että ylettyy yllättäviin paikkoihin. Sinisillä silmillään ja sydämet sulattavalla kahdeksan hampaan hymyllään hän hurmaa kaikki, niinkuin isänsäkin. Meillä on 1-vuotis neuvola ensi viikolla ja vannon, ettei käyrät enää ole alhaalla painon suhteen, sillä hän SYÖ! Ruokahaluttomuus olikin kiinni hyvästä makuaistista, eikä mauton vauvanruoka kelvannut. 

taapero perheblogi isäblogi isyysblogi
Kuva: Anna Nääppä

Pieni taaperomme harjoittelee kovaa vauhtia puhumaan ja ymmärtämään sanoja, mitä hänelle toistamme. Isoveli opetti hänelle yhtenä automatkana omaksi huvikseen sanan "tiko", ja sitä hän nyt toistelee kymmeniä kertoja päivässä. Tikotiko. Samalla sanavarastoon kuuluu esimerkiksi titi, äiti, taz (isoveljen nimi) ja uau (hauva) eli koko perhe. Hän on utelias ja sosiaalinen eikä vierasta. F ei ole rauhallisin tapaus, mutta hän osaa olla erittäin nätisti, eikä turhia vikise tai kitise. 

taapero perheblogi isäblogi isyysblogi
Kuva: Anna Nääppä

1-vuotiaan elämää


-   Tunnistaa useita sanoja
-   Kävelee kävelykärryn kanssa, ei ilman
-   Käy potalla ja onnistuu silloin tällöin päästämään ruusuntuoksuisen...
-   Kahdeksan kaunista etuhammasta
-   Ruoka alkoi maistua heti, kun niissä sai olla makua
-   Nukkuu 10 h yöunia välillä yömaidolla, välillä ilman
-   Opettelee hurjaa vauhtia ääntämään sanoja, toistelee äänteitä
-   Rakastaa polskia ammeessa
-   Hampaidenpesu on parasta viihdettä
-   Unilaulut ovat kova juttu. Lemppareita Maijan karitsa ja elefenttilaulu
-   Viihtyy vaunuissa ja rakastaa jyrsiä vaunujen kantokahvaa
-   Nousee seisomaan tukea vasten ja kävelee esim. sohvan reunaa pitkin
-   Pallot, legot ja dvd-kannet lempileluja 
-   "Pelaa lätkää" lusikalla ja tutilla, pallolla ja kärpäslätkällä tai milloin milläkin
-   Ei omista muun perheen hiustenlaatua
-   Nukkuu kahdet päikkärit päivässä, isikin nukkuisi jos vain nukuttaisi
-   Omistaa neljä tuttia
-   Nukahtaa iltamaidon jälkeen itsenäisesti omaan sänkyyn
-   Rakastaa taputtaa musiikin tahtiin ja laulaa epämääräisesti
-   Inhoaa pukemista ja kenkiä
-   Vaipanvaihto ja riisuminen sen sijaan on ihanaa ja kikatuttavaa

taapero perheblogi isäblogi isyysblogi
Kuva: Anna Nääppä

Viikonloppu menee polttarihulinoissa Tallinnan vanhankaupungin ja Telliskiven ravintoloissa, mutta olen ajastanut viikonlopuksi herkkureseptin eli olkaa kuulolla.

Kommentit