Lasagne à la Urbaani Isä

Pitkästä, pitkästä aikaa ehdin tekemään ruokapostauksen. Tähän kaikkien lempiruokaan on varmasti miljoonia eri reseptejä, mutta tässä mielestäni maittavin. Hyvän lasagnen valmistus vaatii paljon aikaa ja tiskiä tulee, mutta se on yllättävän helppo tehdä ja kaiken vaivan arvoista.  Lasagne ei ole lasagne ilman reilua määrää kunnon valkokastiketta. Jaksan tehdä valitettavan harvoin tällä reseptillä, sillä aikaa vierähtää reilusti yli kaksi tuntia. Tein vahingossa hieman liian isoon vuokaan, sillä parhaassa lasagnessa on neljä kerrosta ja tällä kertaa tuli kolme. So what, maku on tärkein. Resepti on alunperin bongattu Kodin Kuvalehdestä ja pienillä lisäyksillä ja muokkaamisilla siitä on tullut seuraavanlainen. 


Lasagne


lasagnelevyjä
voita vuoan voiteluun

Jauhelihakastike 


2 rkl öljyä
 1 kpl sipulia
1 kpl punasipulia
2 kpl porkkanaa
5 kpl valkosipulinkynttä
700 g jauhelihaa
2 tlk Mutti tomaattimurskaa
1 nyrkillinen tuoretta timjamia
1 nyrkillinen tuoretta basilikaa
1 1/2 tl sokeria
1 1/2 dl vettä
suolaa
mustapippuria
( 2 dl punaviiniä)

Kuori ja kuutioi sipulit ja porkkanat pieniksi. Hienonna myös valkosipulinkynnet. Kuumenna öljy paistokasarissa ja ruskista jauheliha. Lisää sipulit, porkkanat ja valkosipulit. Paista sekoitellen muutama minuutti. Lisää mausteet, yrtit ja tomaattimurskat (ja tässä vaiheessa lisää halutessasi viini). Huuhdo tomaattipurkit vedellä ja lisää kastikkeeseen. Anna kastikkeen kiehua hiljalleen 15-20 min.


  Valkokastike


75 g voita
1 1/2 dl vehnäjauhoja
1 1/2 l maitoa
200 g juustoraastetta
1 tl hienonnettua muskottipähkinää
suolaa
mustapippuria


pinnalle reilusti raastettua parmesaania

Sulata voi kattilassa. Lisää jauhot. Sekoita tasaiseksi, mutta älä anna ruskistua. Lisää maito muutamassa erässä koko ajan sekoittaen. Kuumenna pohjaa myöten sekoitellen ja anna kiehua 1-2 minuuttia. Lisää juusto ja mausteet. Valkokastikkeen kuuluu olla melko löysää.

Voitele lasagnevuoka. Levitä vuoan pohjalle noin ¼ jauhelihakastiketta. Kauho jauhelihakastikkeen päälle juustokastiketta ja lado sen päälle kerros lasagnelevyjä. Toista jauheliha-, juustokastike-, lasagnelevykerrokset  ainakin pari kertaa, tähtää neljään kerrokseen!
Lusikoi viimeisen lasagnelevykerroksen päälle loppu jauhelihakastike ja päällimmäiseksi reilusti juustokastiketta. Viimeistele pinta raastamalla reilusti parmesaania. Kypsennä lasagnea 200-asteisen uunin alatasolla noin 30-40 minuuttia. Anna vetäytyä vähintään 15 minuuttia ennen tarjoilua.

Kommentit

  1. Hei mä lupaan et saat tästä entistä parempaa kun kokeilet ens kerralla tehdä lasselevyt itse. Durum-vehnäjauhopussissa on ohje. 👌🏻 Meillä ei enää kaupan levyt kelpaa sen jälkeen. Eikä vaadi niin pitkää aikaa edes uunissa. Sit jos oikeen lähtee kikkailee ja maustaa levytkin jollain, yrteillä tai chilillä. 😍 -toimii.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Ida vinkistä. Kyllähän se on niin, että pakko kokeilla seuraavalla kerralla tehdä ne itse.

      Poista
    2. Ihan parasta. 👌🏻 Luoaan ettet pety. :)

      Poista

Lähetä kommentti