Lounastreffit #2: Taco Nito

Eilen herättiin sikeästi nukutun yön jälkeen ja aloin pohtia päivän ohjelmaa. Eskarilainen on välillä pidempään päiväkodissa ja meillä on mahdollisuus vauvan kanssa lähteä vaikka keskustaan. Eilen oli juuri tällainen päivä ja ehdotinkin vaimolle lounastreffejä. Valinnanvaikeus on aina yhtä hankala, sillä minulla on pitkä lista ravintoloita, joissa haluan lounastaa vauvavuoden aikana. Tällä kertaa teki mieli mausteista ruokaa, joten valinta osui Aurakadulla sijaitsevaan Taco Nitoon.




Taco Nito on aito meksikolaisessa omistuksessa oleva pieni ravintola, jonka annoksissa on suuret maut. Olemme käyneet täällä monet kerrat syömässä perheen kesken, joten paikka on tuttu. Vanhempi poikamme ei pidä kovin mausteisesta ruoasta, mutta meksikolaisessa ruoassa annoksen makua ja tulisuutta on helppo säätää kastikkeiden ja muiden lisukkeiden avulla (tai jättämällä lähes kaiken pois, kuten poikamme tekee). Tällä kertaa olimme kuitenkin liikenteessä ilman häntä. Vaunut sen sijaan olivat mukana, joten täyteen ravintolaan emme olisi voineet niiden kanssa tunkea. Pientä ahtauttahan niiden kanssa aina on, mutta pääsimme hyvin sisään ja vaunut sai asetettua pöydän viereen muita häiritsemättä.





Ravintolassa on tarjolla mm. maittavia burritoja (oma suosikkini), tacoja, quesadilloja jne. He tekevät myös itse kaikki lisukkeet, salsat, guacamolet, papumuhennokset yms. Täytevaihtoehtoja on monenlaisia ja osa niistä sopii myös vegaaneille. Tässähän tulee taas vesi kielelle kun tätä kirjoittaa. Ravintolalla on myös catering palvelu, mistä voi tilata tarjoilut isompaankin tilaisuuteen. Bonuksena on myös, että ravintola löytyy Woltin listalta ja annokset on siten helppo tilata suoraan kotiin.


Itse valitsin suosikkiannokseni Burriton ja täytteeksi Tinga de pollo eli chipotlella maustettua revittyä kananrintaa ja salsaksi keskivahva Moro. Vaimo olisi halunnut valita saman, mutta tällä kertaa kielsin, sillä halusin kuvata blogiini eri annokset. Hän päätyi lopulta tilaamaan oman vakioannoksensa eli kolme maissitacoa täytteinä Tinga de pollo, Chorizo con papas (meksikolaista chorizoa ja paistettua perunaa) sekä Frijoles refritos con championes (pasitettuja herkkusieniä papukastikkeessa).  En voi taaskaan liiaksi hehkuttaa, kuinka hyvää oli. Lounaan hinta oli yhteensä vaivaiset 16 euroa juomineen, sillä satuimme paikalle taco-tiistaina, jolloin tacot ovat puoleen hintaan. 

Tätä ravintolaa ei kannata missata, täällä on hyvä meininki kohtuuhintaan. Vahva suositus!




   


Kommentit

  1. Onpas herkullisen näköisiä! Voisi joskus kokeilla jotain erkoisempaa lounasta. Eikä hintakaan ollut paha ja ilmeiseti lapsiystävällinen paikka.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti